Viime kesänä yleisön ihastuttanut Joe Vintage -tapahtuma koetaan jälleen Joensuun Taitokorttelissa. Kaikille avoin koko perheen tapahtuma järjestetään lauantaina 10. kesäkuuta klo 10–16. Päivän aikataulu alempana tällä sivulla!
Taitokorttelin alue täyttyy taas kellohelmoista, vintagevaatteista ja -esineistä, upeista autoista sekä menneitten vuosikymmenten viehätyksestä. Samalla tapahtuma on huikea kunnianosoitus paitsi kädentaidoille ja käsityökulttuurille, myös kestävälle kuluttamiselle ja kierrättämiselle. Kurkkaa kaikki putiikit, löydä myyntikojujen ja telttojen aarteet!
Tapahtumassa tuodaan esille vanhojen käsityötekniikoiden tarpeellisuutta nykyajassa, samoin sitä, miten vanhat käsityöammatit muuntuvat nykyaikaan. Suutareita, verhoilijoita ja kutojia tarvitaan edelleen. Esimerkiksi museoautojen entisöinti vaatii niin taitavan verhoilijan kuin maalarinkin.
Tapahtumassa järjestettävien Taitokeskuksen työpajojen kautta vanhat tekniikat ja niiden hyödyntäminen modernisti tulevat havainnollisesti esille. Aineettomasta kulttuuriperinnöstä tulee aidosti elävää ja merkityksellistä niin lapsille kuin aikuisille.
Mukana tapahtuman järjestelyissä ovat Pin Up Siskot ry sekä Hot Rodders Polvijärvi ry. Osana tapahtumapäivää Taitokorttelin lavalla käydään Pin Up Sisko 2023 -vintagemallikilpailu. Polvijärveläinen autokerho puolestaan järjestää upeiden autojen näyttelyn Pohjoisen Rantapuiston alueella. Nähtävänä on entisöityjä ja palkittuja menopelejä sekä museoautoja. Lisäksi MC Varatuluppa tuo Taitokortteliin vanhoja mopedeja.
Tapahtuman tunnelmaan upeasti sopivaa musiikkia tarjoilevat Pääesiintyjät-orkesteri sekä Pate Friman & The Rebellion. Tapahtumapäivän avaa maakuntajohtaja Markus Hirvonen ja päivän juontajana on toimittaja Nelli Hyttinen (MTV).
10.00 Avaus, maakuntajohtaja Markus Hirvonen
Pin Up Sisko -kilpailun finalistit
10.30 MC Varatuluppa saapuu paikalle
11.00 Pin Up Sisko -kilpailun vintagekierros
11.55 Kilpailun finalistit lavalla
12.00 Pääesiintyjät-orkesterin show
14.00 Pin Up Sisko -kilpailun haastattelukierros
15.00 Kilpailun finaali ja palkintojen jako, yleisön suosikkityttö sekä yleisön suosikki autonäyttelystä
15.05 Pate Friman & The Rebellion
Liittymällä jäseneksi saat heti Taitokeskuksien ja Taitobussin neuvojien palvelut, kurssit sekä materiaalit käyttöösi jäsenhintaan!