Huivin kudontaa matkakangaspuilla Kolin kansallismaisemissa

 

Kädentaitokurssit - Kädentaitoja mukavassa seurassa

 

Järjestämme Taitokeskus Joensuun mukautuvissa ja viihtyisissä kurssitiloissa monenlaisia kaikille avoimia kädentaitokursseja, kuin myös tilauskursseja kaveri- ja työporukoille. Käsitöitä tehdessä sielu lepää ja mieli virkistyy, ja kurssimme ovatkin täynnä tekemisen iloa, hyvää seuraa ja arjesta irtautumista. Tarpeeksi harjoittelemalla ja kurssiemme ansiosta saat taitoja, joilla voit luoda itsellesi tai läheisillesi hyötytavaroita, vaatteita tai koristeita vaikkapa lahjaksi. Tarjolla olevia kursseja on saatavilla sekä Taitokorttelin tiloissa, että kiertävän Taitobussin välityksellä. 

Kurssikohtaisen infon löydät klikkaamalla kurssi-ilmoitusta. Osa kursseistamme toteutetaan yhteistyössä Opintokeskus Siviksen kanssa. 

Ei haittaa, vaikket olisi harrastanut käsitöitä aiemmin - koskaan ei ole liian myöhäistä aloittaa! Kursseissa on valinnanvaraa niin vasta-alkajille kuin taitajille.

Kädentaitokerhot ja -kurssit

Kädentaitokerhot kokoontuvat säännöllisesti syksystä kevääseen, ja niissä valmistetaan monipuolisesti erilaisista materiaaleista ja erilaisilla tekniikoilla tuotteita. Voit myös valita yhden tekniikan kerhon, jossa mennään aiheeseen laajemmin ja syvemmin esim. kehräys. Ilta- ja viikonloppukurssit ovat yleensä lyhytkursseja, kestoltaan 3-8 tuntia. Kurssilla valmistetaan kurssin aiheen mukainen kädentaidontuote esim. makrame seinävaate tai lampunvarjostin. Lapsille on tarjolla taiteen perusopetuksen lisäksi käsityöleirejä koulujen lomien aikoina.

Tilauskursseja kaveriporukoille ja työyhteisöille

Tilauskurssin aiheen voi valita valmiista kurssitarjonnasta tai se suunnitellaan ryhmän toiveiden mukaisesti. Taitobussimme kurvaa käsityöneuvojan ja käsityötarvikkeiden kanssa valitsemallesi kurssipaikalle Pohjois-Karjalan alueella. Tilauskursseja järjestetään myös Taitokeskuksissa. Tarjoamme monipuolisia tilauskursseja kaveriporukoille ja työyhteisöille virkistykseksi ja työhyvinvoinnin tukemiseksi. Tyhy-toiminta yrityksille ja yhteisöille -sivulta löydät lisätietoja tilauskursseista.

 

Kaksi naista pöydän ääressä tarkastelemassa neuletyötä.

 

Kursseille voit ilmoittautua verkkokaupassa, sähköpostitse, puhelimitse tai käymällä Taitokeskuksessa. Ilmoittauduthan kursseille viimeistään viikko ennen kurssipäivää, sillä ilmoittautuminen on sitova. Jos et pääse kurssille, voit perua maksutta ilmoittautumisen viikko ennen kurssia. Kurssit toteutuvat, kun osallistujia on vähintään 7 henkilöä.

Maksuvälineenä käyvät verkkokaupan kaikki maksutavat. Sen lisäksi maksutapana käy Edenred-virike, Eazybreak, ePassi, Tyky+ ja Smartum, joilla voit maksaa tulemalla paikan päälle Taitokeskus Joensuuhun. 

Taito Pohjois-Karjala ry:n jäsenet saavat yhdistyksen omilla kursseilla kurssimaksusta alennusta -10%.

Esteetöntä käyntiä varten löydät sisäpihalta Mustosen taloon johtavan liuskan, joka soveltuu pyörätuoleille, rollaattoreille ja lastenvaunuille. Taito Galleriaan (Tiilitalon 2.krs.) pääsee porrastuolilla.

Taitokeskus Joensuu
Koskikatu 1, Taitokortteli
80100 JOENSUU
Puh. 050 315 6946
joensuu(at)taitopohjoiskarjala.fi

Suodata kursseja (37 kpl)

Paikkakunta
Näytetään 37 tulos

JOENSUU

28.08.2025 klo 14:00

Kädentaidot Hyvinvoinnin Tukena -koulutus, Ryhmä 1

Kädentaidot Hyvinvoinnin Tukena -koulutus, Ryhmä 1 Ryhmämuotoinen kädentaitopainotteinen koulutus, jossa ryhmässä vahvistetaan osallistujan sosiaalisia taitoja ja saadaan positiivista vertaistukea. Kädentaitojen oppimisen myötä parannetaan osallistujan työ- ja toimintakykyä ja annetaan eväitä, varmuutta ja uskallusta pyrkiä eteenpäin elämässä, joko koulutuksen kautta tai siirtymällä palkalliseen työhön. Ryhmät kokoontuvat syksyn aikana kahdeksan kertaa, kerran viikossa kolme tuntia kerrallaan, 24 tuntia/koulutus. Koulutukseen mahtuu 10 henkilöä/ryhmä. Koulutus on tarkoitettu työttömille, jotka ovat kokopäivätyöhön käytettävissä tai jotka odottavat sovitun työn alkamista. Työttömiksi voidaan myös lukea pitkäksi ajaksi lomautetut henkilöt. Koulutus on osallistujalle maksuton.

JOENSUU

28.08.2025 klo 17:00

Kehräyskerho

Kerhossa opetellaan karstaamaan käsin ja karstamyllyllä, sekä kehräämään värttinällä ja rukilla, käyttäen erilaisia villoja ja kuituja. Kerhomaksu 14 € / kerta + materiaalit käytön mukaan. Kerhomaksu sisältää opetuksen ja kahvitarjoilun. Kerhoon yhdistyksen Käsityöpassilla (105 € / vuosi) 8 kertaa maksutta. Ilmoittauduthan Taitokeskus Joensuuhun, jos sinulla on kästyöpassi.

TAITOBUSSI

28.08.2025 klo 18:00

Koruja Fimo-askartelumassasta

Särkivaaran Taitopaja kokoontuu kuukauden viimeinen torstai 28.8. klo 18–21 Särkivaaran kylätalolla (Kissapurontie 10, Kulho). Syksyn ensimmäisessä Taitopajassa valmistetaan Fimo-massasta näyttäviä koruja. Taitobussi tuo mukanaan lajitelman Fimo-massoja, koruosia sekä muotteja ja leikkureita koruosien valmistukseen.

TAITOBUSSI

30.08.2025 klo 12:00

Lankavahtikori virkkaamalla

Roukalahden Taitopaja kokoontuu kuukauden viimeinen lauantai 30.8. klo 12–15 Kivekkäiden kylätalolla (Tutjuntie 88, Roukalahti). Taitobussin Taitopajassa opetellaan virkkaamaan tukeva, kannellinen kori valmiiseen vaneripohjaan ja kanteen. Kaunis kori sopii vaikkapa lankakoriksi neulojalle. Kori virkataan kotona loppuun.

JOENSUU

03.09.2025 klo 15:30

Lasten Taito Käsityökoulu Kässä 7-11-vuotiaat

Lasten Taito Käsityökoulu Kässässä annetaan taiteen perusopetuksen yleisen oppimäärän mukaista käsityön opetusta lapsille ja nuorille. Tavoitteena on oppia erilaisia käsitöitä ja tekniikoita oivaltamisen, vuorovaikutuksen, kokeilevan ja kyseenalaistavan työskentelyn avulla.

JOENSUU

03.09.2025 klo 17:30

Lasten Taito Käsityökoulu Kässä 12-17-vuotiaat

Lasten Taito Käsityökoulu Kässässä annetaan taiteen perusopetuksen yleisen oppimäärän mukaista käsityön opetusta lapsille ja nuorille. Tavoitteena on oppia erilaisia käsitöitä ja tekniikoita oivaltamisen, vuorovaikutuksen, kokeilevan ja kyseenalaistavan työskentelyn avulla.

TAITOBUSSI

04.09.2025 klo 18:00

Murusuti luonnonmateriaaleista

Jakokosken Taitopaja kokoontuu kuukauden ensimmäisenä torstaina 4.9. klo 18–21 Jakokosken vanhalla koululla (Jakokoskentie 6 b, Jakokoski). Taitobussin Taitopajassa valmistetaan käytännöllisiä murusuteja luonnonmateriaaleista ja valmistetaan murusudin ripustusnaru japanilaisella kumihimo punontatekniikalla.

JOENSUU

05.09.2025 klo 17:00

Aikuisten Taito käsityökoulu Aiku (ryhmä 1)

Käsityökoulussa tavoitteena on oppia erilaisia käsitöitä ja tekniikoita oivaltamisen, vuorovaikutuksen, kokeilevan ja kyseenalaistavan työskentelyn avulla. Aikuisten opetukseen voivat osallistua yli 18-vuotiaat. Opetuksessa noudatetaan taiteenperusopetuksen yleisen oppimäärän mukaista opetussuunnitelmaa.

JOENSUU

12.09.2025 klo 17:00

Aikuisten Taito käsityökoulu Aiku (ryhmä 2)

Taito Pohjois-Karjala ry tarjoaa taiteen perusopetuksen yleisen oppimäärän mukaista käsityönopetusta yli 18-vuotiaille aikuisille. Tavoitteena on oppia erilaisia käsitöitä ja tekniikoita oivaltamisen, vuorovaikutuksen sekä kokeilevan että kyseenalaistavan työskentelyn avulla

JOENSUU

16.09.2025 klo 17:00

Pirtanauhan kudonta, muinaistekniikka

Pirtanauha on perinteinen ja monikäyttöinen kudottu nauha. Pirtanauhaa voi käyttää esim. vyönä, laukunhihnana tai vaikkapa vaatteen koristenauhana. Kurssilla suunnitellaan ja valmistetaan oma pirtanauha villalangasta. Kurssimaksu 38 € sisältää opetuksen, materiaalit ja kahvitarjoilun.

JOENSUU

18.09.2025 klo 10:00

Taito Seniorikerho 2

Senioreiden käsityökerhossa opitaan kahvikupin ja iloisen seurustelun lomassa uudet ideat käsityötekniikoihin. Seniorikerho kokoontuu torstaisin klo 10-13 Taitokorttelin tiilirakennuksen yläkerrassa olevassa Taito Galleriassa. Aloitus to 18.9.2025, aihe tarkentuu myöhemmin. Kerhomaksu 14 € / kerta + materiaalit käytön mukaan. Kerhoon Taito Pohjois-Karjala ry:n Kästyöpassilla (105 € / vuosi) 8 kertaa maksutta. Jos sinulla on Kästyöpassi, ilmoittaudu suoraan taitokeskukseen puh. 050 315 6946 tai joensuu@taitopohjoiskarjala.fi.

JOENSUU

23.09.2025 klo 17:00

Pieni seinätekstiili tuftaamalla 1

Ti 23.9. klo 17–21. Kurssimaksu 57 €. Kurssimaksu sisältää opetuksen, materiaalit ja kahvitarjoilun. Maailmalla sydämiä valloittanut punch needle- eli tuftausneulatekniikka on helppo tapa valmistaa lenkkinukkaista tai aivan sileää pintaa. Kurssilla tutustutaan neulan käyttöön ja suunnitellaan ja valmistetaan tuftaamalla pieni seinätekstiili, koko 25 x 25cm. Valittavana muutama malli ja voit suunnitella kuvion myös itse. Tuftausneulan voit lunastaa itsellesi erilliseen hintaan.

JOENSUU

25.09.2025 klo 17:00

Kehräyskerho

Kerhossa opetellaan karstaamaan käsin ja karstamyllyllä, sekä kehräämään värttinällä ja rukilla, käyttäen erilaisia villoja ja kuituja. Kerhomaksu 14 € / kerta + materiaalit käytön mukaan. Kerhomaksu sisältää opetuksen ja kahvitarjoilun. Kerhoon yhdistyksen Käsityöpassilla (105 € / vuosi) 8 kertaa maksutta. Ilmoittauduthan Taitokeskus Joensuuhun, jos sinulla on kästyöpassi.

TAITOBUSSI

25.09.2025 klo 18:00

Roosimine-neuletekniikka

Särkivaaran Taitopaja kokoontuu kuukauden viimeinen torstai 25.9. klo 18–21 Särkivaaran kylätalolla (Kissapurontie 10, Kulho). Taitopajassa opetellaan virolaista Roosimine-neuletekniikkaa

TAITOBUSSI

27.09.2025 klo 12:00

Koristele kynttilät syksyksi

Roukalahden Taitopaja kokoontuu kuukauden viimeinen lauantai 27.9. klo 12–15 Kivekkäiden kylätalolla (Tutjuntie 88, Roukalahti). Taitopajassa koristellaan kynttilöitä kynttiläkynillä sekä dippaamalla.

30.09.2025 klo 17:00

Sashiko-kirjonta ja boro-paikkaus

Ti 30.9. klo 17–21. Kurssimaksu 36 €. Kurssimaksu sisältää opetuksen, materiaalit ja kahvitarjoilun. Sashiko-kirjonta ja boro-paikkaus ovat vanhoja japanilaisia tekniikoita tekstiilien koristeluun ja korjaukseen. Pienet pistot muodostavat mielenkiintoisia geometrisia kuvioita, joilla voi loihtia uniikin ilmeen vaatteeseen tai asusteeseen. Kurssilla opetellaan sashiko-kirjonnan ja boro-paikkauksen perustekniikkaa, tutustutaan perinteisiin kirjontamalleihin ja -kuvioihin ja toteutetaan sashiko-kirjontaa tai boro-paikkausta. Tekniikkaa voi kokeilla mukana tuomallesi tekstiilille (vanhat farkut, kauluspaita tai kangaskassi) tai kirjoa pienen paikkalapun myöhemmin kiinnitettäväksi paikaksi. Kurssilla pääsee alkuun ja työ viimeistellään kotona loppuun.

JOENSUU

04.10.2025 klo 14:00

Silmukka startti

Silmukka startti -kurssilla opetellaan neulonnan ja virkkauksen perusteita iloisessa seurassa kahvikupin äärellä. Kurssi on suunnattu aloitteleville neulojille ja virkkaajille. Kurssi kokoontuu tunnelmallisen Taitokorttelin tiilirakennuksen yläkerrassa 4 kertaa lauantaisin klo 14–17. Ensimmäinen kokoontuminen 4.10. ja seuraavat 11.10., 8.11. ja 22.11.

JOENSUU

07.10.2025 klo 17:00

Räsymatonkudonnan peruskurssi

Ti 7.10. klo 17–21 Kurssimaksu 59 €. Kurssilla tutustutaan räsymaton suunnitteluun, kuteiden leikkaamiseen ja matonkudonnan työvaiheisiin. Osallistuja kutoo oman räsymaton suunnitelman mukaan, erikseen sovittuna aikana. Kurssihinta sisältää opetuksen, kolme kudontapäivää ja kahvitarjoilun. Mattoloimi ja muut käytettävät materiaalit maksetaan käytön mukaan. Kurssilainen voi tuoda mukanaan muutaman käytöstä poistetun tekstiilin tai vaatteen kuteen leikkaamisen harjoitteluun.

JOENSUU

14.10.2025 klo 17:00

Makrameetöitä aloittelijoille

Ti 14.10. klo 17-21 Kurssimaksu 48 €. Kurssimaksu sisältää opetuksen, materiaalit ja kahvitarjoilun. Kurssilla harjoitellaan makrameesolmeilun perusteita ja valmistetaan pieni makrameetyö. Kurssityönä toteutetaan amppeli tai pieni seinätekstiili.

JOENSUU

17.10.2025 klo 17:00

Syyshuivi matkakangaspuilla

Pe 17.10. klo 17–21 ja la 18.10. klo 10–14. Kurssimaksu 109 € sisältää opetuksen, materiaalit 45 x 250 cm:n huiviin ja kahvitarjoilun. Tule kutomaan pehmeä huivi kevyillä matkakangaspuilla. Kurssilla suunnitellaan huivi mieleisillä väreillä, opetellaan huiviloimen rakennus matkakangaspuihin ja kudotaan huivi. Huivin kudotaan loppuun ja viimeistellään kotona.

JOENSUU

21.10.2025 klo 17:00

Mosaiikkikirjonta tutuksi

Ti 21.10. klo 17–21. Kurssimaksu 45 €. Kurssimaksu sisältää opetuksen, materiaalit ja kahvitarjoilun. Mosaiikkikirjonta (mosaic embrodery) on maailmalla trendaava ja innostava kirjontatekniikka. Mosaiikkikirjonta perustuu perinteisiin parsintapistoihin ja tekniikkaan voi yhdistää myös muita kirjontapistoja. Iloiset ja värikkäät mosaiikkikirjonnat ovat upeita ja uniikkeja käsityötuotteita! Kurssilla opetellaan mosaiikkikirjonnan tekniikkaa ja aloitetaan suloisen pehmolelun kirjonta. Voit suunnitella kaavan yksinkertaiseen pehmoleluun itse tai käyttää valmista nallen kaavaa. Kurssilla käytettävän kirjontakehyksen voi lunastaa itselleen erilliseen hintaan. Kurssityö viimeistellään kotona loppuun.

JOENSUU

23.10.2025 klo 14:00

Kädentaidot Hyvinvoinnin Tukena -koulutus, Ryhmä 2

Kädentaidot Hyvinvoinnin Tukena -koulutus, Ryhmä 2 Ryhmämuotoinen kädentaitopainotteinen koulutus, jossa ryhmässä vahvistetaan osallistujan sosiaalisia taitoja ja saadaan positiivista vertaistukea. Kädentaitojen oppimisen myötä parannetaan osallistujan työ- ja toimintakykyä ja annetaan eväitä, varmuutta ja uskallusta pyrkiä eteenpäin elämässä, joko koulutuksen kautta tai siirtymällä palkalliseen työhön. Ryhmät kokoontuvat syksyn aikana kahdeksan kertaa, kerran viikossa kolme tuntia kerrallaan, 24 tuntia/koulutus. Koulutukseen mahtuu 10 henkilöä/ryhmä. Koulutus on tarkoitettu työttömille, jotka ovat kokopäivätyöhön käytettävissä tai jotka odottavat sovitun työn alkamista. Työttömiksi voidaan myös lukea pitkäksi ajaksi lomautetut henkilöt. Koulutus on osallistujalle maksuton.

JOENSUU

23.10.2025 klo 17:30

Tutustutaan etupistokirjontaan, muinaistekniikka

To 23.10. klo 17:30–20:30. Kurssimaksu 40 € sisältää opetuksen, materiaalit ja kahvitarjoilun. Kurssilla tutustutaan etupistokirjonnan tekniikkaan perinnetekstiileissä sekä materiaaleihin ja työvälineisiin. Harjoittelemme kirjontapistoja ja valmistamme kirjanmerkin tai magneetin etupistokirjonnalla.

TAITOBUSSI

25.10.2025 klo 12:00

Briossineule tutuksi

Roukalahden Taitopaja kokoontuu kuukauden viimeinen lauantai 25.10. klo 12–15 Kivekkäiden kylätalolla (Tutjuntie 88, Roukalahti). Taitobussin Taitopajassa opetellaan briossineuleen neulomista. Briossineuletta opetallaan neulomaan pyörönä ja harjoitustyö on pipo. Taitobussi tuo mukanaan Elli-merinovillalankaa briossineuletta varten. Kerro lisätiedoissa toive lankojen väristä.

JOENSUU

28.10.2025 klo 17:00

Kinnasneulatekniikan alkeet

Ti 28.10. ja 4.11. klo 17–21. Kurssimaksu 64 € sisältää opetuksen, materiaalit ja kahvitarjoilun. Kurssilla opetellaan kinnasneulatekniikan alkeita ja aloitetaan kintaiden valmistus. Kintaat valmistetaan kotona loppuun.

JOENSUU

30.10.2025 klo 17:00

Kehräyskerho

Kerhossa opetellaan karstaamaan käsin ja karstamyllyllä, sekä kehräämään värttinällä ja rukilla, käyttäen erilaisia villoja ja kuituja. Kerhomaksu 14 € / kerta + materiaalit käytön mukaan. Kerhomaksu sisältää opetuksen ja kahvitarjoilun. Kerhoon yhdistyksen Käsityöpassilla (105 € / vuosi) 8 kertaa maksutta. Ilmoittauduthan Taitokeskus Joensuuhun, jos sinulla on kästyöpassi.

TAITOBUSSI

30.10.2025 klo 18:00

Koristele kynttilät syksyksi

Särkivaaran Taitopaja kokoontuu kuukauden viimeinen torstaina 30.10. klo 18–21 Särkivaaran kylätalolla (Kissapurontie 10, Kulho). Taitopajassa koristellaan kynttilöitä kynttiläkynillä sekä dippaamalla.

TAITOBUSSI

06.11.2025 klo 18:00

Roosimine-neuletekniikka

Jakokosken Taitopaja kokoontuu kuukauden ensimmäisenä torstaina 6.11. klo 18–21 Jakokosken vanhalla koululla (Jakokoskentie 6 b, Jakokoski). Taitopajassa opetellaan virolaista Roosimine-neuletekniikkaa. Valmistaudu työpajaan neulomalla valmiiksi sukan, lapasen tai pipon resori, jotta Taitopajassa päästään heti opettelemaan roosimine-neuletekniikkaa.

JOENSUU

11.11.2025 klo 17:00

Paperipitsityöt

Ti 11.11. klo 17-21. Kurssimaksu 49 €. Kurssimaksu sisältää opetuksen ja materiaalit, sekä kahvitarjoilun. Metallilangasta ja pellavapaperista valmistetaan herkän pitsisiä töitä, jotka valaistaan LED-valojen avulla kodin tunnelmanluojaksi. Voit valita mm. kranssin, mökin tai sydänkoristeen. Led-valot myydään erikseen.

JOENSUU

18.11.2025 klo 17:00

Lankavahtikori virkkaamalla

Ti 18.11. klo 17–21. Kurssimaksu 68 € sisältää opetuksen, materiaalit ja kahvitarjoilun. Kurssilla opetellaan virkkaamaan tukeva, kannellinen kori valmiiseen vaneripohjaan ja kanteen. Kaunis kori sopii vaikkapa lankakoriksi neulojalle. Kori virkataan kotona loppuun.

JOENSUU

25.11.2025 klo 17:00

Pajaki jouluksi

Ti 25.11. klo 17–21, Kurssimaksu 60 €. Kurssimaksu sisältää opetuksen, materiaalit ja kahvitarjoilun. Ihana kepeä Pajaki on kuin luotu joulun iloiseksi koristeeksi. Himmelin pikkuserkku on värien ja erilaisten muotojen ilottelua. Kurssilla opetellaan valmistamaan erilaisia osia, joista kootaan roikkuva Pajaki.

JOENSUU

27.11.2025 klo 17:00

Kehräyskerho

Kerhossa opetellaan karstaamaan käsin ja karstamyllyllä, sekä kehräämään värttinällä ja rukilla, käyttäen erilaisia villoja ja kuituja. Kerhomaksu 14 € / kerta + materiaalit käytön mukaan. Kerhomaksu sisältää opetuksen ja kahvitarjoilun. Kerhoon yhdistyksen Käsityöpassilla (105 € / vuosi) 8 kertaa maksutta. Ilmoittauduthan Taitokeskus Joensuuhun, jos sinulla on kästyöpassi.

TAITOBUSSI

27.11.2025 klo 18:00

Joulukoristeet makrameetekniikalla

Särkivaaran Taitopaja kokoontuu kuukauden viimeinen torstai 27.11. klo 18–21 Särkivaaran kylätalolla (Kissapurontie 10, Kulho). Taitopajassa opetellaan solmeilemaan suloisia joulukoristeita makrameetekniikalla. Kauniisti solmeillut joulukoristeet ovat upeita koristeita jouluisessa somistuksessa tai hauskoja koristeita joulukortteihin.

JOENSUU

29.11.2025 klo 10:00

Käpypitsin alkeet

La 29.11. klo 10–15. Kurssimaksu 45€. Kurssimaksu sisältää opetuksen, materiaalit ja kahvitarjoilun. Kurssilla opetellaan perinteisen käpypitsin eli frivolitee pitsin valmistuksen alkeita. Pitsiä voi käyttää somisteena, reunapitsinä, tai vaikka koruina.

TAITOBUSSI

29.11.2025 klo 12:00

Pajaki jouluksi

Roukalahden Taitopaja kokoontuu kuukauden viimeinen lauantai 29.11. klo 12–15 Kivekkäiden kylätalolla (Tutjuntie 88, Roukalahti). Taitobussin Taitopajassa tutustutaan Pajakin valmistukseen. Ihana kepeä Pajaki on kuin luotu joulun iloiseksi koristeeksi. Himmelin pikkuserkku on värien ja erilaisten muotojen ilottelua. Kurssilla opetellaan valmistamaan erilaisia osia, joista kootaan roikkuva Pajaki.

JOENSUU

02.12.2025 klo 17:00

Koristele kynttilät jouluksi

Ti 2.12. klo 17-20. Kurssimaksu 43 €, Kurssimaksu sisältää opetuksen, materiaalit ja kahvitarjoilun. Koristele itsellesi tai lahjaksi persoonalliset kynttilät. Kurssilla koristellaan erilaisin tekniikoin valmiita kynttilöitä.

TAITOBUSSI

04.12.2025 klo 18:00

Koristele kynttilät jouluksi

Jakokosken Taitopaja kokoontuu torstaina 4.12. klo 18–21 Jakokosken vanhalla koululla (Jakokoskentie 6 b, Jakokoski). Taitopajassa koristellaan kynttilöitä kynttiläkynillä sekä dippaamalla.

Taitobussi - kiertävä käsityöneuvonta

Taitobussi tarjoaa asiakasläheistä kurssipalvelua Pohjois-Karjalan alueella. Kurssia varten tarvitaan vain seitsemän osallistujaa ja Taitobussin käsityöneuvoja tulee luoksenne ohjaamaan sen. Kurssipaikaksi sopii kylä- tai seurojentalo tai vaikka oma kotisi. Taitobussin kurssien hinnat ovat samat kuin Taitokeskuksissamme. Ota yhteyttä ja suunnitellaan yhdessä teille sopiva kurssi.

Taitobussit ovat kiertäneet ympäri Pohjois-Karjalaa syksystä 2010 alkaen. Paikkakunnat ja paikat Taitobussin "pysäkeistä" löydät täältä.

Oletko jo Taito-jäsen?

Liittymällä jäseneksi saat heti Taitokeskuksien ja Taitobussin neuvojien palvelut, kurssit sekä materiaalit käyttöösi jäsenhintaan!

Tilaa uutiskirjeemme!

Ostoskoriin 0