Liperiläinen kirjailija Tuomas Lius valitsee finalistit Taitokorttelin Huippumyssy-kilpailussa tammikuussa. Kilpailu avataan Taitokorttelin Facebook-sivulla maanantaina 9. tammikuuta, ja siihen kaikki voivat osallistua pipo- tai myssykuvansa jakamalla. Tuomas Lius valitsee kuusi finalistia, joista yleisö pääsee äänestämään voittajan.
Kirjailija viehättyi kilpailusta heti tuomarointikutsun saatuaan. Teema herätti hänessä monenlaisia ajatuksia ja muistoja:
"Olen nähnyt muotisuuntausten tulevan ja menevän.
Muistan ajan, jolloin viilein tapa käyttää pipoa oli niin sanottu "kovistyyli." Tässä trendissä pipo asetettiin käytännössä seisomaan pään päälle siten, että se peitti mahdollisimman pienen pinta-alan kantajansa päästä (ja päähineen alta tursuvasta pystäri-takatukka-yhdistelmästä).
Muistan ajan, jolloin pipomuodissa tavattiin niin massiivisia pampuloita, että tällaisen hatun omistaja käveli pää hieman vinossa. Muistan myös yhteentörmäykset näiden kahden edellä mainitun pipo-koulukunnan edustajien välillä ja lienee sanomattakin selvää kumpi osapuoli lopsi kumpaa koteloon.
1990-luvulle saavuttaessa muistan rauhaisamman ajan talvet, jolloin herkkisten antennipipot julistivat pasifismia sukupuolirajat ylittäen ja hyvää makua röyhkeästi uhmaten."
"Ja kuka voisi unohtaa Sen Talven, kun löysät - usein mustat - neulepipot tulivat, eivätkä suostuneet enää lähtemään pois. Aki Tykki on elävä esimerkki tämän aallon uhrista, jonka paljasta päätä kukaan ei tiettävästi ole nähnyt noiden hyisten kuukausien jälkeen. Ei keväisin, ei kesäisin, ei syksyisin. Ei ulkona, ei sisällä. Ei pyhänä, ei arkena.
Pipo ei ole yhdentekevä.
Pipo voi - erityisesti Suomen pimeässä ja harmaassa ydintalvessa - olla ainoa vaatekappale, jolla käyttäjänsä kiekaisee epätoivoisen "Nähkää minut! Olen persoona!" -hätähuudon. Pipo on valinta. Pipo on lausunto."
"Mitä oma pipovalintani sitten kertoo minusta? Se kertoo, että pidän konstailemattomista, toimivista, taloudellisista ja kestävistä ratkaisuista. Piponi kuvastaa elämänfilosofiaani: hyväksyn sen juuri sellaisena kuin se on. En aseta sille epärealistisia odotuksia ja se kestää niin kauan kuin sen on tarkoitettu kestävän. Kun sen aika on ohi, hyväksyn tosiasian ja siirryn eteenpäin. Mutta siihen asti - piponi on erottamaton osa minua ihmisenä ja kannan sitä suurella ilolla sekä ylpeydellä.
Eläköön pipo."
Tuomas Lius, kirjailija
Liittymällä jäseneksi saat heti Taitokeskuksien ja Taitobussin neuvojien palvelut, kurssit sekä materiaalit käyttöösi jäsenhintaan!