Taitokorttelin joulu on tulvillaan joulun aitoa tunnelmaa

28.11.2022

Taitokorttelin joulu 2022 kutsuu upeaan, aitoon joulutunnelmaan keskellä Joensuun kaupunkia! Tuttuun tapaan kortteli täyttyy lahjaideoista, joulun väreistä ja valoista, käsityöläisten taidonnäytteistä, herkuista ja tuoksuista.

Taitokortteli putiikkeineen on avoinna joulukuun alkupäivät normaalein aukioloajoin. Pidennetyt aukiolot tarjoavat lisää aikaa viihtyä korttelissa 12. joulukuuta alkaen. Aukioloajat ja muut aikataulut tästä linkistä.

Punaiset kojut ovat avoinna kahtena viikonloppuna ennen joulua. Paikalliset kädentaitajat myyvät kojuissa mm. joulukoristeita, kransseja, villasukkia sekä muita käsitöitä ja tekstiilejä.

Mustosen talossa avautuu Mustosen joulukammari, joka on avoinna samalla tavalla kahtena viikonloppuna ennen joulua. Siellä myyntipöytää pitävät mm. Unicefin vapaaehtoiset sekä upeiden lankojen ja sisustusesineiden myyjät.

PALJON UPEITA ESIINTYJIÄ JA OHJELMAA

Taitokorttelin sisäpihalla esiintymisparvekkeena toimii tänä vuonna Kauppaneuvoksen kahvilan kuisti. Lavalle nousevat mm. Samuli Moilanen ja Jari Salokangas Jouluiset Duetot -konserttinsa kanssa.  Lisäksi esiintymisvuoron saavat Joensuun konservatorion lapsikuoro Tulikatti ja nuorisokuoro Valo. Sirpa Sulopuisto kertoo siitä, millaista joulua Mustosen talossa on aikoinaan kauppaneuvos Mustosen perheessä vietetty.

Lisäksi Teatteri-Traktori tuo Taitokorttelin sisäpihalle Joulushow’nsa. Totta kai korttelissa on mukana myös Joulupukki!

 

Runon Ystävät ry piipahtaa Taitokorttelissa keskiviikkona 14. joulukuuta. Silloin esiintymisparvekkeella esitetään Jouluevankeliumi murteilla klo 17.30 alkaen.

Tarkempi aikataulun Taitokorttelin joulun esiintyjistä Tapahtumat-sivullamme!

 

SEIMI JA JOULUKUUSI OSANA JOULUN PERINTEITÄ

Perheentalon puoleisella pihalla, punaisessa aitassa, on esillä Joensuun evankelisluterilaisen seurakunnan perinteinen jouluseimi hahmoineen. Seimi on esillä 19.11.2022 – 7.1.2023 Taitokorttelin aukioloaikoina. Seimi on osa seurakunnan perinteistä seimipolkua.

Joulukuuset Taitokorttelin sisäpihalle ja Kauppaneuvoksen kahvilan kuistille lahjoittivat Stora Enso ja Joen Metsä Oy. Kuuset tuotiin marraskuun puolivälissä Tornatorin mailta Ilomantsista, ja ne ilahduttavat korttelissa kävijöitä pitkälle kevääseen.

Oletko jo Taito-jäsen?

Liittymällä jäseneksi saat heti Taitokeskuksien ja Taitobussin neuvojien palvelut, kurssit sekä materiaalit käyttöösi jäsenhintaan!

Tilaa uutiskirjeemme!

Ostoskoriin 0