Moni on tottunut neulomaan tai virkkaamaan kotona televisiota katsoessaan. Nyt se onnistuu myös elokuvateatterissa, kun Savon Kinot ja Taito Pohjois-Karjala ry järjestävät yhteistyössä toivotun Neulekino-näytöksen Tapiossa keskiviikkona 7. joulukuuta klo 17.30.
Neulekinoon voi ottaa mukaan neuleen, virkkuun tai muun pienikokoisen käsityön ja katsoa sitä tehdessään samalla elokuvaa. Ketään katsomossa ei häiritse pieni kilinä, lankojen suhina tai kuiskauksetkaan neulomiskaverin kanssa.
Iloista kilinää kuuluu myös valkokankaalta, sillä Neulekinon elokuvana on Kulkuset kulkuset; hyväntuulinen kotimainen uutuuskomedia, jonka pääosissa ovat mm. Christoffer Strandberg, Martti Suosalo ja Antti Tuomas Heikkinen.
Tutkimustenkin mukaan sekä käsityöt että elokuvat auttavat rentoutumaan, joten Neulekinossa on täydellinen mahdollisuus purkaa syksyn stressiä.
Tule elokuvateatteriin hyvissä ajoin, klo 17 jälkeen! Neulekinon alussa on Taito Pohjois-Karjalan toiminnan esittely. Paikalla on myös käsityöneuvoja, jolta voi kysyä apua keskeneräiseen neuleeseen tai uuden käsityön aloittamiseen sekä hankkia tarvikepaketteja. Salissa on puolihimmeät valot, jotta puikolta mahdollisesti pudonneen silmukan näkee poimia paremmin. Taito Pohjois-Karjala jakaa kaikille osallistujille kulkusen käsityöhön laitettavaksi.
Näytökseen voi tulla myös ilman käsityötä, mutta katsojan on hyvä huomioida näytöksen luonne.
Liput näytökseen ovat myynnissä Savon Kinojen verkkokaupassa ja Tapion lippukassalla.
Liittymällä jäseneksi saat heti Taitokeskuksien ja Taitobussin neuvojien palvelut, kurssit sekä materiaalit käyttöösi jäsenhintaan!