Kesäkauden avaus ja Taidepyörre houkuttavat Taitokortteliin

03.05.2023

Toukokuu tuo mukanaan jälleen perinteisen Taitokorttelin Kesäkauden avauksen.

Se järjestetään perjantaina ja lauantaina 12.–13. toukokuuta.

Taitokorttelin sisäpihan kojuissa ja teltoissa on runsaasti paikallisia käsityöläisiä tuotteineen; myytävänä on mm. koruja, makrameetöitä, neulottuja sukkia, kudonnaisia, koristekiviä, keramiikkaa ja villiyrttejä. Lisäksi tietysti korttelin putiikit ovat täynnä hurmaavia uutuuksia alkavaa kesäkautta varten.

Paikalla on oma Taitobussimme. Pitsikuvioinen Taitobussi on käsityötarvikkeilla ja -välineillä varustettu kiertävä käsityöneuvontapiste, jonka voi pyytää esimerkiksi johonkin kesätapahtumaan, kylätalolle, koululle tai vaikkapa kesämökille käsityökurssin järjestämistä varten. Kurssia varten tarvitaan vain viisi osallistujaa ja Taitobussin käsityöneuvoja tulee ohjaamaan sen. Käsityöneuvojamme voivat opastaa niin neulomista, virkkausta, ompelua, matkakangaspuilla kudontaa kuin auttaa asiakkaan omien kangaspuiden laitossa kudontavalmiuteen. Tule tutustumaan – ehkäpä Taitobussi tulee seuraavaksi juuri teidän kylälle!

 

Perjantaina klo 12 Taito Pohjois-Karjala ry tekee saman tempun kuin viime keväänä; kylvämme pellavaa kasvatuslaatikoihin! Viime kesänä pellava kasvoi ilahduttavasti Kauppaneuvoksen kahvilan terassin kupeessa, toivottavasti niin myös tällä kesäkaudella. Kasvun etenemistä on mukava seurata kesän mittaan; millainen kasvi se on ja miten suloinen onkaan sen kukka!

Perjantain osalta tapahtumaa värittää myös Taiteen perusopetuksen Taidepyörre; lapset ja nuoret pääsevät tutustumaan eri taiteenaloihin ja niitä tarjoavien toimijoiden toimintaan. Kyseessä on siis Joensuun TPO-toimijoiden yhteinen esittäytymistapahtuma.

Taidepyörteeseen imaisee seitsemän taiteenalaa ja viisi taiteen perusopetuksen toimijaa:

  • tanssi: Cat People Tanssikoulu ja Joensuun tanssiopisto
  • käsityö: Taito-käsityökoulu Kässä
  • musiikki: Konservatorio
  • kuvataide, teatteri, sanataide, sirkus: Kansalaisopisto

 

Taitokortteli putiikkeineen ja myyntikojuineen sekä Kauppaneuvoksen kahvila terasseineen avoinna perjantaina 12. toukokuuta klo 10–17.

Taidepyörre Taitokorttelin sisäpihalla Perheentalon puolella klo 15–17.

 

Taitokortteli putiikkeineen ja myyntikojuineen avoinna lauantaina 13. toukokuuta klo 10–15,

Taito Shop ja Kauppaneuvoksen kahvila avoinna klo 10–16.

Oletko jo Taito-jäsen?

Liittymällä jäseneksi saat heti Taitokeskuksien ja Taitobussin neuvojien palvelut, kurssit sekä materiaalit käyttöösi jäsenhintaan!

Tilaa uutiskirjeemme!

Ostoskoriin 0