Pyhäinpäivän aattona 3.11 Joensuun Kalevalaiset Naiset ja Taitokortteli järjestävät Kauppaneuvoksen kahvilassa Kekri-iltapäivän kansanmusiikin merkeissä klo 14-17. Musiikkia esittävät kansanmuusikot Liisa Matveinen ja Tellu Turkka sekä kansanmusiikin opiskelija Anni Kaakinen. Ohjelmassa on lyhyt pohjustus kekristä ja sen merkityksestä kansanperinteessä sekä kekri-korin arvonta. Tilaisuus on kaikille avoin ja maksuton. Kauppaneuvoksen kahvilasta löydät kahvia ja muita virvokkeita tilaisuuden aikana.
Kekri on suomalaisessa perinteessä erityisesti satokauden ja sadonkorjuun juhla, jota on vietetty satokauden taitekohdassa, kun kasvukauden työt, karjan ulkolaidunnus ja syysteurastukset oli saatettu päätökseen. Ajallisesti kekri sijoittuu joustavasti Mikkelinpäivän ja pyhäinpäivän päivien väliseen aikaan. Mikkelinpäivä eli arkkienkeli Mikaelin muistopäivä (29.9) oli talonpojan työkalenterissa sadonkorjuun päätepiste, joka aloitti syksyn ja kekrikauden. Kekriin on liittynyt runsaat pitopöydät sekä laulut, leikit ja tanssit ja sen on ollut myös sukupolvien kohtaamista tarinoiden kerronnan kautta. Sadonkorjuun hedelmällisyyttä korostava juhla oli myös oivallista kosioaikaa. Kekrin viettoon ovat kuuluneet myös kekripukit ja kekrittäret.
Nykyään kekrijuhlia järjestävät pääasiassa erilaiset kulttuuri- ja kyläyhdistykset. Marraskuun ensimmäiseen viikonvaihteeseen sijoittuvaan pyhäinpäivien viettoon on suomalaisessa kulttuurissa nykyään vakiintunut hiljentyminen ja edesmenneiden muistaminen erityisesti kynttilöiden viemisessä hautausmaille.
Liittymällä jäseneksi saat heti Taitokeskuksien ja Taitobussin neuvojien palvelut, kurssit sekä materiaalit käyttöösi jäsenhintaan!