Joe Vintage 2022 -viikko alkaa näkyä ja tuoda tunnelmaa Taitokortteliin. Mustosen talon aulassa on jo esillä kouluaikojen käsitöitä esittelevä näyttely. Kouluissa tehtiin esimerkiksi 1950-luvulla käytännönläheisiä töitä, kuten essuja ja tyynyliinoja. Ne myös nimikoitiin ja kirjottiin kauniisti.
Myös Taitokorttelin putiikeissa teema on herättänyt innostusta. Esimerkiksi Matelin Lahja-aitassa on viime viikkoina ommeltu kellomekkoja tyllialushameineen 60-luvun hengessä.
- Minulla oli tämän mallinen mekko. Hanna-tätini ommella surautti mekot hetkessä, hän oli koko kylän ompelija, yrittäjä Raili Tikka muistelee ja esittelee juuri valmistunutta, valkoista pallokuvioista mekkoa.
Kellomekkoja ja -hameita on myytävänä myös Wannabe-vaateliikkeen pop up -myymälässä Mustosen talossa. Kangasalla kotipaikkaansa pitävän vaateliikkeen myymälä on avoinna Joe Vintage -tapahtumapäivään saakka eli lauantaihin 11. kesäkuuta.
Sisustuskauppa Sarustiikassa on myös kaiveltu esille nostalgiaa henkiviä tavaroita kuten emaliastioita.
- Vasullinen vintagejuttuja alkaen 2 markkaa, hymyilee yrittäjä Pirkko Burman.
Vintage-henkisiä koruja on tarjolla useammassakin Taitokorttelin putiikissa. Esimerkiksi Mokomia Lifestyle -myymälässä koruja on valittavana moneen makuun, samoin Taito Shopissa punaisessa tiilitalossa.
KuituKeijun Lankapuodin yrittäjä Tuija Kinnunen arvelee, että lauantaille luvattu aurinkoinen sää saa monet kaipaamaan kaunista hattua suojaksi paahteelta.
- Eikös tällainen olkihattu sovi tyyliin ihan oivallisesti, Tuija ehdottaa.
Lue lisää Joe Vintage 2022 -tapahtumasta täällä.
Liittymällä jäseneksi saat heti Taitokeskuksien ja Taitobussin neuvojien palvelut, kurssit sekä materiaalit käyttöösi jäsenhintaan!