Taitokortteli on Joensuun keskustassa toimiva matkailu-, käsityö- ja kulttuurikortteli. Vuosien varrella Taitokorttelista on muodostunut matkailijoiden, kaupunkilaisten, käsityön ammattilaisten ja harrastajien keskus. Monipuolinen tarjonta koostuu kahvilan, monipuolisten putiikkien ja Taitokeskuksen palveluista. Alueella järjestetään korkeatasoisia näyttelyitä ja erilaisia tapahtumia. Viihtyisä ympäristö ja vanhan puutalokorttelin tunnelma kutsuvat viettämään aikaa ympäri vuoden ainutlaatuisessa miljöössä keskellä kaupunkia. Tervetuloa!
Joensuu
Aikuisten opetukseen voivat osallistua yli 18-vuotiaat. Opetuksessa noudatetaan taiteen perusopetuksen yleisen oppimäärän mukaista opetussuunnitelmaa. Tavoitteena on oppia erilaisia käsitöitä ja tekniikoita oivaltamisen, vuorovaikutuksen, kokeilevan ja kyseenalaistavan työskentelyn avulla.
Joensuu
La 12.9. , 3.10. ja 10.10. klo 14-17. Silmukka startti kurssilla opetellaan neulomaan villasukat iloisessa seurassa kahvikupin äärellä. Kurssi on suunnattu aloitteleville neulojille.
Joensuu
Oletko haaveillut oman langan kehräämisestä? Tule mukaan aloittelijoille suunnatulle kahden illan kehräyskurssille, jossa tutustutaan villan matkaan kuidusta langaksi. Kurssi järjestetään ti 15.9. ja ti 22.9. klo 17–20. Kurssimaksu 65 €. Kurssimaksu sisältää opetuksen, harjoittelumateriaalin ja kahvitarjoilun.
Joensuu
Roukalahden Taitopaja kokoontuu kuukauden viimeinen lauantai, mutta syksyn ensimmäinen kokoontuminen on poikkeuksellisesti la 19.9. klo 12–15 Kivekkäiden kylätalolla (Tutjuntie 88, Roukalahti). Taitobussin Taitopajassa tutustutaan etupistokirjonnan tekniikkaan perinnetekstiileissä sekä materiaaleihin ja työvälineisiin.
Taitokorttelin yritykset tarjoavat asiakkaalle laajan valikoiman taidolla tehtyjä käsitöitä, vaatteita ja sisustustavaroita. Yksilöllisistä putiikeista löytyy jokaiselle jotakin!
Liittymällä jäseneksi saat heti Taitokeskuksien ja Taitobussin neuvojien palvelut, kurssit sekä materiaalit käyttöösi jäsenhintaan!