Taitokortteli on Joensuun keskustassa toimiva matkailu-, käsityö- ja kulttuurikortteli. Vuosien varrella Taitokorttelista on muodostunut matkailijoiden, kaupunkilaisten, käsityön ammattilaisten ja harrastajien keskus. Monipuolinen tarjonta koostuu kahvilan, monipuolisten putiikkien ja Taitokeskuksen palveluista. Alueella järjestetään korkeatasoisia näyttelyitä ja erilaisia tapahtumia. Viihtyisä ympäristö ja vanhan puutalokorttelin tunnelma kutsuvat viettämään aikaa ympäri vuoden ainutlaatuisessa miljöössä keskellä kaupunkia. Tervetuloa!
Joensuu
Jakokosken Taitopaja kokoontuu kuukauden ensimmäisenä torstaina 3.9. klo 18–21 Jakokosken vanhalla koululla (Jakokoskentie 6 b, Jakokoski). Syksyn ensimmäisessä Taitopajassa tutustutaan vuoden käsityötekniikkaan tilkkuiluun pikatekniikoiden avulla.
Joensuu
Aikuisten opetukseen voivat osallistua yli 18-vuotiaat. Opetuksessa noudatetaan taiteen perusopetuksen yleisen oppimäärän mukaista opetussuunnitelmaa. Tavoitteena on oppia erilaisia käsitöitä ja tekniikoita oivaltamisen, vuorovaikutuksen, kokeilevan ja kyseenalaistavan työskentelyn avulla.

La 12.9. , 3.10. ja 10.10. klo 14-17. Silmukka startti kurssilla opetellaan neulomaan villasukat iloisessa seurassa kahvikupin äärellä. Kurssi on suunnattu aloitteleville neulojille.
Taitokorttelin yritykset tarjoavat asiakkaalle laajan valikoiman taidolla tehtyjä käsitöitä, vaatteita ja sisustustavaroita. Yksilöllisistä putiikeista löytyy jokaiselle jotakin!
Liittymällä jäseneksi saat heti Taitokeskuksien ja Taitobussin neuvojien palvelut, kurssit sekä materiaalit käyttöösi jäsenhintaan!